Katoavat varhaiskasvatuksen opettajat ja aloituspaikkojen arvoitus

Ammattiliittojen perinteisiin tehtäviin on kuulunut työehtosopimuksista neuvottelemisen lisäksi myös koulutuspoliittinen vaikuttaminen omalla alallaan. Liittojen kanta oman alansa koulutuspaikkojen lisäämiseen on ollut lähes kautta linjan se, että aloituspaikkojen määrää ei saa kasvattaa holtittomasti ja määriä lisättäessä on aina varmistuttava siitä, ettei alalle kouluteta niin suuria määriä uusia tekijöitä, että alan työllisyystilanne heikkenisi. Kanta on varsin ymmärrettävä, sillä ammattiliittojen tehtävänä on valvoa ensisijaisesti jo alalla olevien jäsentensä etua.

Tähän vahvaan pääsääntöön löytyy kuitenkin myös poikkeus. Opettajia edustava Opetusalan ammattijärjestö OAJ on jo vuosia vaatinut äänekkäästi aloituspaikkojen lisäämistä varhaiskasvatuksen opettajien koulutusohjelmiin. Järjestö on tehnyt selväksi, että mitkään muutamien kymmenien paikkojen lisäykset eivät sille kelpaa, vaan kaivataan ”massiivista” lisäystä. Huolta alan työllisyystilanteesta tulevina vuosina ei järjestö ulostulojensa perusteella juuri kanna.

OAJ:n koulutuspoliittinen kanta varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkamäärään on siinä määrin kummajainen ammattiliittokentässä, että halusin saada selville luvut ja laskelmat vaatimuksen takana. Ihan helppoa ei tietojen kaivaminen ollut. Järjestön koulutusjohtaja lupasi erään järjestön erityisasiantuntijan antavan tarkemmat luvut ja laskelmat, joihin vaatimus perustuu. Pitkän odottelun ja useamman muistutuksen jälkeen sähköpostiini tuli lopulta vastaus. Vastaus oli pitkä (Google docsiin siirrettynä 9 sivun mittainen) ja sen eteen oli epäilemättä nähty paljon vaivaa. Selkeää laskelmaa siitä, millaisen laskutoimituksen perusteella esitettyyn vaatimukseen on päädytty, ei kuitenkaan noihin yhdeksään sivuun mahtunut. Sain valtavan määrän linkkejä erilaisiin yleisesti saatavilla oleviin verkkoaineistoihin sekä joitakin yksittäisiä lukuja, jotka oli poimittu aineistoista, jotka eivät ole yleisesti saatavilla.

Vastauksen ansio on ehdottomasti vaatimuksen taustalla olevien aineistojen laaja esittely. Sekin käy ilmi, että saatavilla olevat tiedot ovat monelta osin puutteellisia ja epätarkkoja, mikä on tietysti vain luonnollista, kun kyse on viime kädessä tulevaisuuden ennustamisesta. Epäselväksi kuitenkin jäi, onko järjestössä tehty minkäänlaista konkreettista laskelmaa varhaiskasvatuksen opettajien koulutustarpeesta tulevina vuosina. Jos on, laskelma olisi tärkeää saada esiin, jotta saadaan selville, mitkä luvut väistämättä puutteellisista aineistoista laskelmaan on poimittu ja mitkä luvut on mahdollisesti jätetty laskelmassa huomioimatta.

Paremman puutteessa tein saamastani vastauksesta omat lukupoimintani ja kävin lisäksi tekemässä joukon hakuja Tilastokeskuksen sivuilla.

Sikäli kun olen onnistunut tulkitsemaan oikein saamaani vastausta, tällä hetkellä kelpoisten, vo:n tehtävässä toimivien varhaiskasvatuksen opettajien määrä on noin 14 000 ja arvioitu tarvittava varhaiskasvatuksen opettajien ja sosionomien yhteismäärä vuonna 2030 on noin 18 000. Kymmenen vuoden aikana tarvitaan siis noin 4000 uutta opettajaa tai varhaiskasvatuksen sosionomia nykyisen kokonaismäärän päälle, eli noin 400 lisäopettajaa tai -sosionomia vuodessa. Tähän tavoitteeseen on arvioitu päästävän siten, että vuosittain yliopistojen yhteenlaskettu varahaiskasvatuksen opettajien sisäänottomäärä olisi noin 1000 aloittavaa opiskelijaa. Tämä sisäänottomäärä on ymmärtääkseni myös OAJ:n vaatimus.

Alalta eläköityy KEVA:n arvion mukaan noin 350 opettajaa vuodessa. Jos opettajia myös valmistuisi vuosittain saman verran kuin heitä koulutusohjelmassa aloittaa, tarkoittaisi tämä sitä, että varhaiskasvatuksen opettajien kokonaismäärä kasvaisi vuosittain peräti 650:llä opettajalla. Se on merkittävästi enemmän kuin arvioitu tarve.

Vastaus epäsuhtaisten lukujen arvoitukseen löytyy kuitenkin todennäköisesti tästä, alun perin OKM:n sivuilta poimitusta virkkeestä: ”Tämä edellyttää, että yliopistojen kasvatustieteen kandidaattikoulutuksen sisäänottomäärä olisi vuodesta 2020 alkaen 1000 opiskelijaa vuodessa ja koulutuksen läpäisy olisi 80 prosenttia.” Varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksessa tavoitellaan siis 80 prosentin läpäisyastetta. Hyvänä pidetään tilannetta, jossa joka viides opiskelija päätyy opintojen aikana siihen, ettei suoritakaan aloittamaansa tutkintoa loppuun, vaan suuntautuu jollekin muulle alalle.

Kun valmistuneiden tavoiteltu määrä on 80 prosenttia aloittaneista, tarkoittaa se käytännössä 800 valmistuvaa varhaiskasvatuksen opettajaa vuosittain. Mikäli valmistuvia oletetaan vuosittain olevan 800, päästään jo lähemmäs laskennallista tarvetta, 450:n opettajan vuosittaiseen lisäykseen eläköityminen huomioiden.

Uudessa varhaiskasvatuslaissa on kuitenkin mainittu myös varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä. Vaikka tällä ammattinimikkeellä ei vielä tiettävästi tehdäkään töitä, on oletettava, että tulevaisuudessa osa varhaiskasvatuksen korkeakoulutetusta henkilöstöstä valmistuu edelleen ammattikorkeakouluista, sosionomin koulutusohjelmasta.

Heidän tulevista koulutusmääristään ei ainakaan saamani vastauksen perusteella ole kenelläkään oikein edes valistunutta arvausta, eikä heitä ole kaikesta päätelleen juurikaan otettu huomioon varhaiskasvatuksen opettajien koulutustarvetta arvioitaessa. Ilmeisesti arviointia vaikeuttaa se, että sosionomiksi kouluttautuvat saavat koulutuksen aikana valita erikoistumisalansa, eikä juuri varhaiskasvatukseen suuntautuvien sosionomien määrästä siksi ole ennakolta kovin tarkkaa tietoa.

Paljon on varmasti kiinni tehtävien mielekkyydestä ja alan yleisestä houkuttelevuudesta. Toistaiseksi varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviä ei ole määritelty, ja valitettavasti aivan mahdolliselta lopputulemalta näyttää sekin, että heistä tehdään ylimenokauden ajaksi lähinnä kakkosluokan opettajia, joiden erityisosaamista ei täysimääräisesti pystytä hyödyntämään. Toivon tietenkin olevani väärässä, mutta valitettavasti aiheesta käyty keskustelu on ollut siinä määrin näköalatonta ja jumiutunutta, etten toistaiseksi uskalla luottaa yhtään edellä mainittua parempaan lopputulokseen. Mikäli varhaiskasvatuksen sosionomien tehtävänkuvan muotoilussa epäonnistutaan, vaikuttaa se luonnollisesti hyvin paljon alan houkuttelevuuteen, ja saattaa olla, että valmistuvien varhaiskasvatukseen suuntautuneiden sosionomien määrä jääkin marginaaliseksi. Henkilökohtaisesti en sitä tietenkään toivo.

Toisaalta, jos ammattikorkeakouluista valmistuu vuosittain vaikka vain parisataakin kelpoista varhaiskasvatuksen sosionomia, vaikuttaa se varsin merkittävästi myös yliopistojen koulutustarpeeseen. Arenen vuotta 2018 koskevista tiedoista voi tosin päätellä, että tällä hetkellä vuosittain valmistuisi jopa yli 600 varhaiskasvatukseen suuntautuvaa sosionomia. Mikäli varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä muodostuu yhtä vetovoimaiseksi kuin varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä tällä hetkellä on sosionomiopiskelijoiden keskuudessa, alkaa näyttää ilmeiseltä, että meillä on ongelma – varsinkin kun ottaa huomioon edelleen dramaattisesti pienenevät ikäluokat.

Tilastokeskuksen sivuilta voi hakea väestöennusteita ikäryhmittäin. 1 - 6-vuotiaita on ennusteen mukaan vuonna 2030 Suomessa tekemieni hakujen perusteella 41 714 lasta vähemmän kuin vuonna 2020. Se tarkoittaa aika monta varhaiskasvatuksen opettajaa vähemmän. Moni toivoo pelastusta varhaiskasvatukseen osallistumisasteen nostosta. Ihan pienellä osallistumisasteen nostolla ei kuitenkaan tuo edellä mainittu lapsimäärän väheneminen kuittaudu. THL:n mukaan vuonna 2019 varhaiskasvatukseen on osallistunut 252 216  lasta eli noin 74 % 1 - 6-vuotiaista lapsista. Valittu ikähaarukka selittynee sillä, että suuri osa esiopetukseen osallistuvista lapsista tarvitsee lyhyen päivittäisen esiopetusajan lisäksi myös täydentäviä varhaiskasvatuspalveluita.

Laskeskelin, että varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten määrän pysyminen vuoden 2019 tasolla vielä vuonna 2030:kin pienenevistä ikäluokista huolimatta edellyttäisi lähes 92 prosentin osallistumisastetta. Se tarkoittaisi sitä, että vain hyvin harva lapsi olisi kotihoidossa enää yhden vuoden täytettyään. On vaikea kuvitella, että tavoitteeseen päästäisiin ilman varhaiskasvatusmaksujen poistamista kokonaan kaikilta, perhevapaajärjestelmän huomattavaa heikentämistä tai lainsäädäntöön kirjattua laajaa pakkoa. Mikään noista vaihtoehdoista ei ainakaan omissa silmissäni näytä ongelmattomalta.

Varhaiskasvatuksen opettajapulaan on ratkaisu. Se on alan työehtojen ja palkkauksen merkittävä parantaminen. Jokainen yliopistokoulutuksen kesken jättänyt tai sen turhaan suorittanut opiskelija on valtava kuluerä yhteiskunnalle. Nekin eurot kannattaisi sijoittaa siihen, että jo alalla olevat opettajat pysyisivät siellä ja että tulevina vuosina yliopistoissa aloittavat opettajaopiskelijat haluaisivat valmistua varhaiskasvatuksen opettajaksi ja aloittaa valmistuttuaan työt siinä tehtävässä, jota varten he ovat saaneet koulutuksen.

Joskus työntekijäjärjestöllä voi aidosti olla yhteisiä intressejä työnantajapuolen kanssa. Molemmat osapuolet varmasti haluavat, että lapsilla on varhaiskasvatuksessa mahdollisimman hyvä olla ja että jokaiseen opettajan tehtävään saadaan kelpoinen ja sopiva tekijä. Aloituspaikka-asiassa ammattijärjestöllä ei edellä esitetyn valossa kuitenkaan ole missään tapauksessa syytä vetää kritiikittömästi yhtä köyttä työnantajan kanssa. Työnantaja haluaa tietenkin, että työntekijäpulasta tänään kärsivälle alalle koulutetaan nopeasti paljon lisää väkeä. Heidän huolensa ei ole se, että osa koulutetuista saattaa jäädä vaille koulutustaan vastaavaa työtä. Ammattijärjestön huoli asian pitäisi kuitenkin olla.