Kansankynttilän vastaus Turun Sanomille

Turun Sanomissa on tänään 13.5.2020 julkaistu pääkirjoitus otsikolla ”Kouluissa opittava sopeutumaan”. Monelle jäi varmasti jutun jäljiltä hieman epäselväksi, oliko sillä opettajien kansankynttilöiksi nimittelyn lisäksi jokin muukin journalistinen tavoite. Tutkimattomia ovat kuitenkin Turun Sanomien tiet, ja saattoihan kyseessä olla jonkinlainen aprillipäivästä hieman myöhästynyt hilpeä pilakirjoituskin. Siltä varalta, että Turun Sanomat oli kuitenkin kirjoituksessaan ihan tosissaan, julkaisen nyt tässä vastineeni kirjoitukseen.

Otan asiakseni oikoa muutaman oletuksen, jolle pääkirjoitus selvästikin perustuu:

1)    Turun Sanomien pääkirjoituksessa annettiin ymmärtää, että opettajilla olisi huoli lähinnä omasta terveydestään.

oikein ja väärin

Opettajilla on kyllä huoli myös omasta terveydestään, aivan kuten terveydenhuollossa ja vaikkapa ruokakaupoissa työskentelevillä ammattilaisillakin. Se heille suotakoon. Keskustelu koulujen avaamiseen liittyvistä käytännöistä ei kuitenkaan ole ensisijaisesti edunvalvontakysymys, jonka keskiössä olisi huoli opettajien omasta terveydestä. Suurin osa lukuisista tuntemistani opettajista on ilman muuta palaamassa työpaikalleen riskeistä huolimatta. Niillä harvoilla, jotka eivät sitä tee, on siihen erittäin painava omaan tai samassa taloudessa asuvan läheisen terveyteen liittyvä syy.

Opettajat ovat tilanteesta huolissaan ensisijaisesti siksi, että he näkevät etäopetuksesta luopumisen monelle lapselle ja perheelle myös riskinä – varsinkin, jos koulupäivää ei pystytä toteuttamaan sen kaikissa vaiheissa riittäviä turvatoimia noudattaen. Meitä saattavat esimerkiksi huolestuttaa oppilaat, joiden vanhempi kuuluu koronaviruksen riskiryhmään ja jotka nyt saattavat joutua valitsemaan vanhempansa terveyden alttiiksi asettamisen ja oman oppimisensa välillä. Kun Suomessakin on sairastunut koronavirukseen jo useampi sata lasta, moni meistä pitää lapsillekin melko riskialttiina paluuta tavanomaiseen kouluarkeen vain käsiä hieman tavallista useammin pesten. Meille koulujen ja päiväkotien lapset eivät ole abstrakteja olentoja, vaan ihan oikeita ihmisiä, joilla on ihan oikeat vanhemmat. Meille heidän turvallisuutensa ei ole leikin asia.

2)    Turun Sanomat ilmaisee hämmästyksensä siitä, että ”kansankynttilät” tarvitsevat sellaisen tukun pikkutarkkoja ohjeistuksia ihan vain palatakseen normaalin käytäntöön eli lähiopetukseen.

yksiselitteisen väärin

Turun Sanomille ja muillekin asiaa hämmästelleille tiedoksi: En tunne yhtäkään opettajaa, joka kaipaisi ainoatakaan pikkutarkkaa ohjetta työnsä tekemiseen. Kaipaamme koulutuksenjärjestäjiä ehdottomasti sitovia määräyksiä siitä, millaiset puitteet opetukselle ja sen tukitoiminnoille on järjestettävä.

Jos esimerkiksi Turun Sanomilla on jostain syystä vaikeuksia ymmärtää, mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa, annan esimerkin:

Kuvitellaan, että lääkärit ja sairaanhoitajat toteavat, että laajalle levinneen tartuntataudin jyllätessä heidän asiakkailleen ja heille itselleen aiheutuu vaaraa normaaleista odotuskäytännöistä terveyskeskusten auloissa. Lisäksi lääkärit ja sairaanhoitajat ovat havainneet, että uudessa tilanteessa sairaiden ihmisten kuljettaminen terveyskeskukseen täpötäysissä ruuhkabusseissa aiheuttaa tarpeettoman terveysriskin.

Lääkärit ja sairaanhoitajat eivät voi suoraan itse vaikuttaa siihen, miten terveyskeskuksen palveluita tarvitsevien kuljetus järjestetään. He eivät voi itsenäisesti taikoa tyhjästä uusia, tarkoituksenmukaisia odotustiloja. Heidän ainoaksi vaihtoehdokseen jää vaatia näitä tarvittavia toimenpiteitä päättäjiltä, jotka puolestaan voivat tehdä tarvittavia tila- ja kuljetusjärjestelyjä.

Mitä tuumitte, Turun Sanomat, jos tämän jälkeen kirjoittaisitte, että taitaa lääkäreillä ja sairaanhoitajilla vähän puntti tutista, kun noin ärhäkästi ovat asioita vaatimassa, mahtaisivatko he kovastikin tätä arvostaa? Entä mitä arvelette heidän tykkäävän, jos Sosiaali- ja terveysministeriö vastauksena tähän huoleen antaa entistä tarkemmat ohjeet käsien pesusta sosiaali- ja terveyspalveluissa?

Olisiko nyt niin, etteivät opettajat ole kuunaan halunneet kahdeksaa erilaista yksityiskohtaista käsienpesuohjetta? Olisiko niin, että opettajat ovat koko ajan vaatineet asianmukaisia ja aidosti aikaisempaa väljempiä tilajärjestelyjä, riittävää turvavarustusta (saippua, desinfiointiaine jne.) ja esimerkiksi koulukuljetusten turvallista järjestämistä?

Ja vielä kertauksena, EI, emme me halua enää yhtään ohjetta. Me haluamme sitovat ja riittävän tiukat määräykset, joita kuntien ja muiden koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjien on noudatettava. Määräykset ohjeiden sijaan siksi, että kyse on lasten ja heidän perheidensä terveydestä ja turvallisuudesta. Perusoikeuksien toteutuminen ei voi olla kuntapäättäjien tai yksittäisen rehtorin tai päiväkodinjohtajan hyvästä tahdosta ja ymmärryksestä kiinni.

Koska Turun Sanomilla on aivan ilmeisestikin ollut vaikeuksia ymmärtää viime aikoina aiheesta käytyä keskustelua, annan vielä toisen esimerkin: Pakolaiskriisin aaltojen piiskatessa Eurooppaa tässä hiljattain lainsäädäntöä muokattiin moneen otteeseen, jotta yhtäältä pystyttiin vastaamaan reaalimaailman radikaalisti muuttuneeseen tilanteeseen ja samalla turvaamaan mahdollisimman hyvin kaikkien osapuolten perusoikeuksien toteutuminen. Homma hoidettiin sitovilla määräyksillä ja muutoksilla lainsäädäntöön. Rajavartiolaitoksen, poliisin, Maahanmuuttoviraston ja vastaanottokeskusten henkilöstöä ei tyydytty ohjeistamaan pikkutarkasti siitä, kuinka tulijoille on puhuttava ystävällisesti ja päätösten on oltava tasapuolisia ja perusteltuja. Annettiin sitovia määräyksiä. Nyt on toimittava samoin.

Pikkutarkat ohjeet käsienpesuun voinee jatkossa toimittaa vaikka tuonne Turun Sanomien toimitukseen jatkokäyttöön, sillä meillä kouluissa ja päiväkodeissa ne on kyllä jo luettu ja sisäistetty. Meihin opettajiin voi sen sijaan olla yhteydessä seuraavan kerran, kun saadaan voimaan sellaisia sitovia määräyksiä, joilla saadaan koulu- ja päiväkotitiestä jokaiselle lapselle, nuorelle ja henkilöstön edustajalle niin turvallinen kuin suinkin mahdollista.

Onko työntekijällä ja koululaisella velvollisuus asettaa perheenjäsenensä hengenvaaraan?

Koronavirusepidemian vuoksi asetettuja rajoituksia purettiin hiljattain suuressa mittakaavassa. Monen arki varmasti helpottuu, mutta yhä useammassa perheessä myös pohditaan, miten oman lähipiirin riskiryhmäläiset pidetään turvassa, kun yhteiskunta aukeaa.

Lääkärintodistuksella riskiryhmään kuuluva työntekijä tai oppilas voi useimmiten jäädä kotiin. Kaikki tilanteet eivät kuitenkaan ole helppoja. Joskus muiden ihmisten joukkoon menijää ei niinkään huoleta oma kuin läheisen terveys.

Kotona saattaa olla syöpäpotilas, immuunivastetta heikentävää hoitoa saava perheenjäsen tai yli 70-vuotias läheinen. Moni työntekijä odottaa tilaisuutta palata takaisin töihin, ja useimmat oppilaat odottavat koulun ovien avautumista kerrankin malttamattomina. Kaikkein rakkaimpia ei kuitenkaan haluta asettaa vaaraan.

Lainsäädäntöämme ei ole kirjoitettu tällaisia tapauksia varten. Esimerkiksi työsopimuslaissa turvataan mahdollisuus poissaoloon pakottavista perhesyistä. Säännöksen sanamuodosta kuitenkin ilmenee, ettei siinä ole ajateltu ihan tällaista tapausta. Työsopimuslain 4 luvun 7 §:n mukaan poissaolo pakottavan perhesyyn vuoksi on mahdollinen, jos työntekijän läsnäolo on välttämätöntä sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvan ennalta arvaamattoman ja pakottavan syyn vuoksi.

Säännös ei kata sellaista tilannetta, jossa työntekijän läsnäolo kotona ei sinällään ole sairaudesta tai onnettomuudesta johtuvasta syystä välttämätöntä, mutta hänen liikkumisensa kodin ulkopuolella ja sen jälkeen sinne paluu muodostavat läheiselle hengenvaaran ympärillä jylläävän tartuntataudin vuoksi. Palkatonkin poissaolo läheisen suojaamiseksi edellyttää työnantajan suopeutta.

Työturvallisuuslaki on kirjoitettu siten, että työhön liittyvien riskien arvioinnissa on otettava huomioon työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet. Työntekijän kanssa samassa taloudessa asuvien suojaamiseen ei ole kuitenkaan työturvallisuuslakia kirjoittaessa kiinnitetty huomiota, ja miksi olisikaan, sillä yleensä työnteosta ei aiheudu merkittävää vaaraa kotona oleville perheenjäsenille. Nyt vain kaikki sattuu olemaan toisin, ja tänä ihmeellisenä aikana työstä todella voi aiheutua merkittävää vaaraa työntekijän itsensä sijaan hänen perheenjäsenelleen.

Monessa perheessä on tänä keväänä oltu vaikeassa tilanteessa. On jouduttu pohtimaan, miten perheen äiti pidetään hengissä, kun puolison on mentävä työpaikalle, jossa hän tapaa päivittäin paljon ihmisiä. Nyt kun koululaiset palaavat koulun penkille ja yhteiskunta muutenkin avautuu, ovat yhä useammat tämän vaikean tilanteen edessä. Kysymyksiä tulee uusiakin. Kumpi onkaan tärkeämpää: koululaisen koulunkäynti vai perheenjäsenen terveys? Tämänhetkisen ohjeistuksen mukaan perhe, joka tekee päätöksen koululaisen kotiin jäämisestä jonkun toisen perheenjäsenen turvaamiseksi, ei ole oikeutettu saamaan kotiin jäävälle lapselle etäopetusta enää toukokuun puolenvälin jälkeen.

Riskiryhmien suojaamisesta ei oikein voi puhua, ellei suojata koko taloutta, sillä yhteisessä asunnossa yhden perheenjäsenen tauti merkitsee lähes varmaa tartuntaa kaikille muillekin. Pelkästään työnantajien hyväntahtoisuuden varaan ei saisi riskiryhmien turvaaminen jäädä. Hallitukselta toivoisikin siis nopeita toimia, joilla taataan se, että kaikkein suurimmassa vaarassa olevat pysyvät turvassa. Se, miten nämä uuden korona-arkemme vaatiman muutokset lainsäädännöllisesti toteutettaisiin, on tietysti visainen kysymys. Ainakin koululaisten ja opiskelijoiden kohdalla näkisin kuitenkin, että tarjolla on myös ratkaisuja.

Paitsi itse riskiryhmiin kuuluville myös riskiryhmään kuuluvan kanssa asuville koululaisille ja opiskelijoille tulisi nähdäkseni taata oikeus jatkaa opiskelua etäyhteyksien välityksellä. Kunnan tai oppilaitoksen sisällä järjestelyjä on varmasti mahdollista tehdä. Itse riskiryhmiin kuuluvat ja riskiryhmään kuuluvien kanssa samassa taloudessa asuvat opettajat voisivat varsin todennäköisesti opettaa turvallisuussyistä kotiin jääviä oppilaita tai opiskelijoita keskitetysti etäyhteyksien avulla. Lisäksi oikeus kotiin jäämiseen ilman pelkoa opetuksen keskeytymisetä olisi taattava oppilaalle myös muusta erityisen painavasta syystä. Maanviljelijöillä, jotka viime kädessä vastaavat siitä, että meillä on kaikilla ruokaa pöydässä, on voitava varmistaa tärkeiden maataloustöiden onnistuminen ajallaan pitämällä lapsensa tarvittaessa etäopetuksessa.

Koska tämä tilanne on nyt uusi normaalimme, tehdään siitä meille kaikille niin turvallinen ja hyvä kuin mahdollista: Ei pakoteta perheitä valitsemaan oppimisen ja terveyden välillä. Taataan yhteiskuntana se, että jokainen saa itsensä lisäksi pitää myös erityisessä vaarassa olevat rakkaansa turvassa.