Poliittinen päätöksenteko, mitä se on?

Saimme tänään kauan odotetun päätöksen koulujen lähiopetuksen jatkumisen ajankohdasta: Kaikki peruskouluiset palaavat kouluun 14.5. ja samalla puretaan kaikki varhaiskasvatusta koskevat rajoitukset.

Ihan ensimmäiseksi ilmoitan, että olen vahvuudessa mukana. Teen sen, mitä minulta odotetaan. Toivon myös, että voin tarvittaessa tulla töihin jonkun riskiryhmään kuuluvan sijaan. Uskon, että kollegani ajattelevat pääsääntöisesti samoin. Hoidetaan homma ja osallistutaan talkoisiin.

En ole täysin vakuuttunut valtioneuvoston tekemän ratkaisun erinomaisuudesta, mutta sillä mennään. Vain aika näyttää, millaiset ratkaisun seuraukset ovat. Toivon olevani epäilyksineni väärässä. Enemmän kuin valtioneuvoston päätös sinällään nikotuttavat kuitenkin sen perustelut. Tiedotustilaisuudessa puhuvien ministerien viesti tuntui olevan: Olemme kuunnelleet asiantuntijoita. Emme voineet muuta.

Perustuslain tehtävänä on luonnollisesti taata se, etteivät päättäjät pääse aivan pidäkkeettä tekemään ihmisten perusoikeuksiin kajovia ratkaisuja. Pidänkin perustuslakiin kirjattuja perusoikeuksiamme varsin pyhinä. Olen opettaja, joten tuskin lienee yllätys, että erityisen lähellä sydäntäni ovat 16 §:ään kirjatut sivistykselliset oikeudet. Mielestäni lähtökohtaisesti oikeus perusopetukseen tarkoittaa tietenkin juuri lähiopetusta.

Valmiuslain käyttöönotto- ja jatkamisasetusten antaminen on kuitenkin mitä suurimmassa määrin poliittinen päätös. Sekä lääketieteen alalla että muiden asiantuntijoiden parissa on hyvin erilaisia käsityksiä viruksen vaarallisuudesta ja sen leviämismekanismeista. Kaikki ovat yhtä mieltä vain siitä, että viruksesta tiedetään lopulta kovin vähän.

Upea hallituksemme on nyt kovassa paikassa, ja olen ollut siitä äärimmäisen ylpeä jo monta kertaa. Haluaisin olla jatkossakin. Yhdestä asiasta kuitenkin nöyrästi muistuttaisin hallitusta: Te olette poliitikkoja. Teidän tehtävänne on tehdä poliittisia päätöksiä. Nyt tehty ratkaisu koulujen avaamisesta ei ollut ainoa mahdollinen. Hyvin toisenlaisellekin ratkaisulle olisi ollut yhtä vahvat perusteet. Te päätitte – eivät viranomaiset, ei lakikirja.

Minulle on viime päivinä selitetty monta kertaa valmiuslain toimintamekanismi. Toki tiesin sen jo entuudestaan. Lukaisinhan lain ensimmäisestä sanasta viimeiseen vähän ennen kuin sen käyttöönottoasetus edes ehdittiin antaa. Uskon myös ymmärtäneeni lukemaani, sillä sen verran olen ehtinyt oikeustieteellisessä tiedekunnassa penkkiä kuluttaa. Valmiuslaki on hieno työkalu, mutta toisin kuin jotkut tahot tahtoisivat antaa ymmärtää, sieltä ei löydy valmiita ratkaisuja siihen, miten kulloinenkin kriisitilanne tulee hoitaa. Poliittiselle päätöksenteolle on runsaasti tilaa myös käyttöönottoasetuksen ja jatkamisasetuksen antamisessa, vaikka erittäin tiukan välttämättömyyskriteerin tuleekin täyttyä.

Toivotaan, että nyt annettu päätös koulujen avaamisesta lähiopetukselle on hyvä, ja toivotaan, että siihen tulevina päivinä annettavat tarkennukset selkiyttävät tilannetta esimerkiksi sen osalta, miten varhaiskasvatuksessa hoidetaan vaipan vaihto kahden metrin turvaväliä noudattaen ja kuinka kolmevuotiaat saadaan pidättäytymään nenäkaivuusta. (Ministeriä muuten vähän hymyilytti, kun hän kertoi näistä turvasuosituksista. Enpä minäkään olisi voinut vakavalla naamalla puhua turvaväleistä ja käsihygieniasta varhaiskasvatuksessa.) Pyytäisin kuitenkin, ettei enää mentäisi lain taakse piiloon väittäen, että ei me voitu muuta. Hyvät ministerit, kyllä te olisitte voineet ja vieläpä aivan perustellusti. Nyt tehtiin kuitenkin poliittinen päätös ja sitä on syytä kutsua sillä nimellä.